Viiniä ja valitusta -illan satoa

Henkilökunnan ja kopedalaisten yhteinen Viiniä ja valitusta  -ilta pidettiin 23.11. Rexissä. Paikalla oli yhteensä 15 henkilöä, joista neljä oli koulutuksen henkilökuntaa. Illan aikana keskusteltiin kolmesta suuresta teemasta: Isosta pyörästä, uusista tutkintovaatimuksista sekä didaktikon viran täyttymisestä. 

Iso pyörä

Iso pyörä on meneillää oleva koulutusuudistus, jonka tavoitteena on uudistaa yliopisto-opiskelua. Voit lukea Isosta pyörästä tarkemmin täältä. Viiniä ja valitusta -illassa keskusteltiin Isosta pyörästä yleisesti. Esiin tuotiin hankkeen tuomia uhkakuvia sekä mahdollisuuksia. 

Ison pyörän tuomia uudistuksia pohtii kaksi työryhmää, joista toisen puheenjohtajana toimii koulutuksemme johtaja Johanna Mäkelä ja opiskelijaedustajana työryhmässä on Tommi Mäki. Kotitalousopettajan ja -tieteen koulutuksille hanke tarkoittaa käytännössä sitä, että tulemme yhdistymään jonkun muun koulutuksen kanssa, sillä suunnitelmien mukaan tuelvien kandiohjelmien sisäänotto tulee olla vähintään 40-50 opiskelijaa vuodessa. Keskustelua on viritelty ainakin käsityönopettajakoulutuksen ja erityispedagogiikan kanssa. Tämä tarkoittaa yleisellä tasolla sitä, että tulevaisuudessa kandiohjelmien määrä tulee vähenemään nykyisestä. Maisterivaiheessa opiskelijalla olisi kuitenkin tarkoitus olla enemmän valinnanvapautta, mikä tarkoittaa, että maisteriohjelmia tulee olemaan määrällisesti kandiohjelmia enemmän.

Suuria kysymyksiä tulee kuitenkin vileä olemaan muun muassa sen suhteen, kuinka opettajanpätevyys tulee rakentumaan, miten opiskelijat jakautuvat kadiohjelmassa eri tieteenalojen kesken, millaisia maisteriohjelmia tullaa tarjoamaan ja mitkä ovat kandidaattien työllistymismahdollisuudet ilman maisterin tutkintoa. Nämä kaikki selvinnevät kuitenkin ajallaan, joten on tärkeää, että opiskelijat ovat hereillä tapahtuvista muutoksista ja osaavat reakoida niihin tarvittaessa lyhyelläkin aikataululla.

Uudet tutkintovaatimukset

Koulutuksemme uudet tutkintovaatimukset on hyväksytty ja ne tulevat astumaan voimaan syksyllä 2016. Tutkintovaatimukset ovat olleet opiskelijoiden nähtävissä ja kommentoitavissa alkusyksystä kolmannen kerroksen aulassa. Keskeisimmät uudistukset uusissa tutkintovaatimuksissa ovat nykyisiin verrattuna seuraavat:
  • kurssit ovat laajuudeltaan 5 op:ttä
  • valinnaisuus kotitaloustieteen osalta aineopinnoista poistuu (nykyisin tarjottu esim, johdatus ruokakulttuuriin -kurssia sekä valinnaista projektityöskentelyä), mutta maisterivaiheessa tulee olemaan 5 op:ttä valinnaisia kotitaloustieteen opintoja.
  • kandidaatin tutkielman laajuus tulee olemaan 8 op:ttä
  • aineopinnoissa tulee olemaan 7 op:ttä kotitaloustieteen opintoja, jotka korvaavat kasvatustieteellisen tutkimuksen perusteet -kurssin
  • puheviestintä tullaan integroimaan osaksi kandidaatintutkielmaa. 

Tämän lisäksi keskusteltiin yleisesti kotitaloustieteen opinnoista. Opiskelijat toivoivat, että yhteistyössä muiden koulutusten kanssa toteutettavat kurssit olisivat aidosti yhteistyökursseja eikä niin, että puolet luennoista koskisi esimerkiksi käsityötiedettä ja puolet kotitaloustiedettä. Tämän lisäksi toivottiin, että ennakkovaatimuksia kurssien suoritusten suhteen löysennettäisiin, jotta opintojen eteneminen ei estiyisi niiden takia. Opiskelijat toivoivat myös, että opettajat sopisivat yhteiset käytännöt viittausjärjestelmä APA:n suhteen. 

Didaktikon virka

Kotitalouspedagogiikan yliopiston lehtorin virkaa ei tulla täyttämään vuonna 2016 säästösyistä. On kuitenkin pidettävä huoli siitä, että virkaa ei poisteta henkilöstösuunnitelmasta, mikä tarkoittaa sitä, että tehtävä tultaisiin täyttämään taloudellisen tilanteen parantuessa. Koska tehtävä on ainoa kasvatustieteen yliopiston lehtoraatti koulutuksessamme, tarkoittaa tämä suurta menetystä opetusharjoitteluiden ohjauksessa sekä pedagogisten opintojen pienryhmissä. Viran haltijalla tulisi olla aito ymmärrys kotitaloudesta substanssina, jotta hän kykenisi ohjaamaan kotitalousopettajaopiskelijoiden opettajaksikasvua parhaalla mahdollisella tavalla. Viran puuttuminen kuormittaa suuriesti myös muuta koulutuksen henkilökuntaa, sillä siihen kuuluvia tehtäviä hoitavat muut opettajat. Tämä aika on pois tutkimuksesta sekä muiden kurssien suunnittelutyöstä. Näin ollen koulutuksellamme tulisi olla oikeus saada väliaikaista tukea muiden koulutusten didaktikoilta.

Muut esille tulleet asiat

Mikäli epäilet itselläsi lukihäiriötä, ota yhteyst YTHS:sään. Todistusta vastaan saat muun muassa lisäaikaa tenttitilaisuuksissa. Opettajia kannustettiin kommentoimaan vapaammin, mikäli havaitsevat opiskelijan kirjallisissa töissä viitteitä lukihäiriöstä tai muista toistuvista kieliopillisista virheistä.

Ottakaa aktiivisesti selvää, mitä tiedekuntaneuvostossa tapahtuu. Tällä hetkellä yliopistossa on meneillään useita päällekkäisiä uudistuksia, jotka etenenvä kovalla vauhdilla. Uudistuksista kuulet kopedan kokouksissa sekä voit henkilökohtaisesti kysyä sinua kiinnostavista asioista opintovastaavilta (vuoden 2016 opintovastaavina aloittavat Viivi Maskulin ja Tommi Mäki).


TL;DR
  • Iso pyörä pyörii. Koulutuksemme yhdistymisestä käsityönopettajankoulutuksen ja eritysipedagogiikan kanssa on keskusteltu.
  • Uudet tutkintovaatimukset astuvat voimaan syksyllä 2016. 
  • Koulutuksestamme puuttuu didaktikko vuonna 2016.
  • Jouluun on enää 30 yötä!

Muista varoa rosvosektoria!


Ulla Peuhkuri
Kopedan opintovastaava 2015
ulla.peuhkuri@helsinki.fi




CONVERSATION

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Back
to top