Kannanotto didaktikon tehtävän täyttämiseksi

Kotitalouspedagogiopiskelijoina vaadimme, että kotitalousopettajakoulutuksen didaktikon tehtävä on säilytettävä ja täytettävä. Opiskelijoina olemme hyvin huolissamme siitä, että kotitalousopettajakoulutuksessa ei toimi didaktikkoa vuonna 2016. Didaktikko on toiminut ainoana kasvatustieteen yliopistonlehtoraattina koulutuksessamme ja hänen tehtäviinsä on kuulunut muun muassa opetusharjoitteluiden ohjaus sekä kasvatustieteen opintojen ainedidaktinen ohjaus. Didaktikon tehtävän puuttuminen tarkoittaa suurta menetystä kotitalousopettajaksi opiskeleville.

Opiskelijoina koemme, että didaktikon työpanoksella on merkittävä rooli opetusharjoitteluiden ja koko koulutuksen laadussa. Opettajankoulutuksen on vastattava niihin haasteisiin, joita yhteiskunnan muutos tuo mukanaan. Pedagoginen pätevyys saavutetaan vain siinä tapauksessa, mikäli kotitalousopettajakoulutuksessa opetushenkilöstö kykenee tarjoamaan pedagogista ohjausta opetettavasta aineksesta. Didaktikon pedagoginen asiantuntemus on olennainen osa opiskelijan saamaa opetusta ja ohjausta. Ohjauksen on perustuttava ajankohtaiseen tutkimukseen ja tuettava opiskelijan asiantuntijuuden kehittymistä. Didaktikolla tulee myös olla aito ymmärrys kotitaloudesta substanssina, jotta hän kykenee ohjaamaan kotitalousopettajaopiskelijoiden kehitystä taidon opettajiksi parhaalla mahdollisella tavalla.

Yllä esitettyihin perusteisiin vedoten vaadimme, että kotitalousopettajan koulutuksen didaktikon tehtävä tulee täyttää.

Kotitalouspedagogiopiskelijoiden puolesta,

Linni Heino
Kopedan puheenjohtaja 2015

Ulla Peuhkuri
Kopedan opintovastaava 2015

Viivi Maskulin
Kopedan opintovastaava 2016

© CC2.0, Nicole Abalde

CONVERSATION

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Back
to top